Ihmiskaupan vastaiseen toimintaan liittyvtä verkostot ja työryhmät
Ihmiskaupan vastainen järjestöverkosto
Vuodesta 2007 lähtien Pro-tukipiste ry on koordinoinut kolmannen sektorin ja tutkijoiden ihmiskaupan vastaista verkostoa. Verkosto on epämuodollinen yhteenliittymä, jossa on mukana asiasta kiinnostuneita tutkijoita sekä edustajia 35:sta ihmiskaupan vastaisen toiminnan kannalta keskeisestä järjestöstä ja yhteisöstä.
Verkosto kokoontuu noin neljä kertaa vuodessa. Kokoontumiset ovat kolmannen sektorin toimijoille ja tutkijoille hyviä foorumeita ihmiskauppaa ja uhrien auttamisjärjestelmää koskevan tiedon ja kokemusten jakamiseen. Kokoontumisista tiedotetaan sähköpostilistalla sekä verkoston sisäisellä nettifoorumilla.
Verkoston sähköpostilistalla ja foorumilla tiedotetaan myös ajankohtaisista ihmiskauppaan liittyvistä asioista, kuten koulutuksista, seminaareista ja julkaisuista. Tiedotuskanavia voi käyttää esimerkiksi tapahtumien markkinointiin ja tiedotteiden jakamiseen.
Verkoston kautta voidaan koota kannanottoja ihmiskaupan vastaista toimintaa koskevista asioista. Verkostossa mukana oleminen ei velvoita tai sido mihinkään. Esimerkiksi kannanottojen yhteydessä pyydetään halukkaita verkoston jäseniä osallistumaan allekirjoittamiseen.
Ihmiskaupan vastaista järjestöverkostoa koskevat tiedustelut:
Essi Thesslund; essi.thesslund(at)pro-tukipiste.fi
ENPATES - Eurooppalainen yhteistyö
Pro-tukipiste on mukana uudessa eurooppalaisessa verkostossa, jossa kehitetään järjestölähtöistä ihmiskaupan vastaista työtä. ENPATES (European NGOs Platform against Trafficking, Exploitation and Slavery) kokoontui ensimmäistä kertaa Roomassa 5. -6.4.2011.
Verkosto kokoaa yhteen ihmiskaupan vastaista työtä tekeviä järjestöjä 37 eri maasta Euroopasta ja lähialueilta. Euroopan komission tuella käynnistyvän toiminnan on tarkoitus koota yhteen hajanaista kansainvälistä järjestökenttää, jotta sen merkitys ihmiskaupan vastaisessa työssä voisi kasvaa täyteen mittaansa.
Lisätietoa verkoston sivuilta.
Ihmiskaupan vastaista toimintasuunnitelmaa seuraava ohjausryhmä
Pro-tukipisteellä oli edustaja sisäasiainministeriön asettamassa ihmiskaupan vastaista toimintasuunnitelmaa seuraavassa ohjausryhmässä sekä ihmiskaupan vastaisen toiminnan tiedotuksen, ohjeistuksen ja koulutuksen suunnittelutyöryhmässä.
Suunnittelutyöryhmän hallinnoima ihmiskauppa-aiheinen verkkosivusto löytyy osoitteesta www.ihmiskauppa.fi.
Ohjausryhmän toimikausi päättyi 6.4.2011, jolloin se luovutti arvioinnin ja toimenpidesuositukset sisältävän raporttinsa. Raportti on luettavissa sisäasiainministeriön verkkosivuilta.
ENOTES
Vuonna 2010 Pro-tukipiste ry oli mukana Euroopan laajuisessa ENOTES -projektissa, jossa arvioitiin EU-maiden ihmiskaupan vastaista toimintaa kansalaisjärjestöjen näkökulmasta.
Projektin tulokset julkaistiin helmikuussa 2011. Löydät Suomen ENOTES-profiilin materiaalipankistamme.




